Pakkasta..

Jessus että voi ulkona olla kylmä. Kävin vain pikaisesti näyttämässä nenääni ulkona päästäessäni koirat pihalle, ja nenänpää tuntui muuttuvan hetkessä jäätyneeksi tomaatiksi. Pistelee.

Minulla on ollut tässä parin päivän aikana meneillään ystävyyden lyhyt oppimäärä, kurssit 1-100 kahdessa päivässä. Eräs ystäväni vuosien ajalta loukkaantui minulle viime vuonna kun meille sitten tulikin vauva vaikka olin pitkään puhunut ettemme lapsia aio hankkia. Loukkaantumista lisäsi se etten huomioinut häntä tarpeeksi vuoden mittaan. Tarkemmin en jaksa selostaa, jutussa oli monta mutkaa ja koukeroa, mutta joka tapauksessa lähes vuoden vaikenemisen jälkeen kaverini, entinen ystäväni, kirjoitteli minulle tuntemuksistaan. Otin aluksi niistä kovastikin itseeni, kirjoitin vähintäänkin yhtä kirpeän vastakirjelmän. Hän vastasi jo pehmeämpään sävyyn ja sitten minä jo mukavuudenhaluisena päätinkin, että vaikka edelleenkin monet hänen argumenttinsa vaatisivat oikaisua, en jaksa enää vatvoa mennyttä aikaa, teinhän taatusti virheitä itsekin. Sanoin kaiken olevan ok ja että palaillaan joskus asiaan, katsotaan miten elämä kantaa ja kuljettaa. Mielenkiintoista nähdä vieläkö meidän tiemme joskus yhdistyvät.

Pähkäilin muutenkin eilen sitä, kuinka jännästi ystävyyssuhteiden verkko elämän aikana kutoutuu. Jotkut ystävät ovat aina vierellä, kulkevat mukana hiekkalaatikon reunalta hamaan tulevaisuuteen. Toiset taas selkeästi kuuluvat elämänvaiheisiin ollen korvaamattoman tärkeitä tietyssä vaiheessa vaipuakseen sitten myöhemmin ilman minkäänlaista draamaa menneisyyteen lämpimiksi muistoiksi. Jotkut ystävät tulevat ryminällä elämään ja lähtevät melko pian raamit kaulassa eteenpäin. Ystävyys ei siis ole yksiselitteinen käsite ja ystävyystyyppejä on monia. Uskon, että jollain lailla ne ovat kuitenkin ihan yhtä tärkeitä sillä jokainen ystävyys, lyhyt tai pitkä, tasapainoinen tai myrskyisä, jättää aina jälkensä. Jokaiselta kohtaamaltaan ihmiseltä oppii jotain, myös itsestään. Jokainen ihmissuhde on siis mahdollisuus viisastua hiukan.

Omaan napaan palatakseni, sain taas tänään ilkeän tiheälyöntisyyskohtauksen. Olen ylpeä siitä, kuinka rauhallisesti onnistuin ottamaan kohtauksen iskiessä. Säikähdin tietysti, mutta sain tilanteen laukeamaan muutamalla syvällä sisäänhengityksellä ja istahtamalla alas.Odotan kovasti kutsua uuteen holteriin, aion tehdä kaikkeni että tuollainen kohtaus tallentuisi nauhalle jotta se päästäisiin analysoimaan kunnolla. Olen yrittänyt seurailla mikä kohtauksia aiheuttaa mutta selkeää yhtä yhteistä nimittäjää ei vain löydy. Kahdesti tykytys on iskenyt tietokoneella istuessa ihan vaan jotain iltapäivälehden etusivua lukiessa, tämänpäiväinen tuli kun vääntelehdin Ricky Martinin tahdissa huvittaakseni vakavaksi heittäytynyttä vauvaa. Eli ehkä kun holterpiuhat minuun kiinnitetään, zumbaan Ricky Martinin tahdissa tietokoneen edessä ja luen Iltiksen etusivua, hörpin kahvia ja muuta kofeiinipitoista ja koitan stressaantua parhaan kykyni mukaan.

Sain muuten viimeisimmät veri- ja virtsakoetulokseni, kaikki ok. Eli minua pahasti vaivaava huimaus johtunee vain ja ainoastaan tuon tanakahkon vauvelin kanssa kikkailusta ja hankalista imetysasennoista. Keppijumppakeppini tököttää terhakkaasti makuuhuoneen ovenpielessä. Outoa, hartiani eivät yhtään rentoudu vaikka olen vilkaissut keppiä usein ohi kulkiessani. Täytynee siirtyä vaiheeseen kaksi ja alkaa oikeasti jumpata sillä kepukalla..

Nasun maailmassa on nyt hiljaista, vauva nukahti sitteriinsä, koirat nukkuvat, kissa röhnöttää äksänä makkarin sängyllä. Taidan mennä sen viereen pitkäkseni ihan hetkiseksi.