Hih!

Vedänpäs takaisin hiukkasen tuota viimekertaista tunteellista vuodatustani siitä, kuinka joudun luopumaan kokonaan viinin ihmeellisestä maailmasta. Enpäs joudukaan!
Tein pientä empiiristä tutkimusta ja tulipahan todettua, että ongelman aiheuttaa vain punaviini, ei lainkaan valkoviini! Mainio ahaa-elämys jo tämäkin, mutta tässäpä teille rytmihäiriöistä kärsivät punaviinin ystävät kokeilun arvoinen vinkki: testatkaapa luomupunaviinejä!! Minä nimittäin tein havainnon, että luomupunaviinit eivät aiheutakaan minulle lisälyöntejä niinkuin normipunaviinit! Ja Alkon valikoimassa alkaa olla jo varsin mittava skaala hyviä luomupunaviinejä useasta eri tuottajamaasta eli valinnanvaraa löytyy.

Seuraavaksi perehdyn kuplivaisten viinien maailmaan, se on vielä tutkimatonta aluetta minulle ja lisälyönneilleni. Täytyy jossain saumassa testata onko tavallisella kuohuviinillä ja shampanjalla eroja pumppuni tykyttelytaipumuksen suhteen, toivottavasti shampanja ei vedä vahvasti pidempää kortta sillä silloin tilanne käy kukkaron päälle :D.

Jos joku erikseen toivoo, voin jopa naputella tänne pientä vertailua ja arviointeja testaamistani luomuviineistä.

Olen voinut varsin mukavasti viime aikoina mitä tulee rakkaan sydämeni toimintaan. Iso kiitos siitä kuuluu mahtavalle kardiologilleni joka paitsi teki katetriablaationi, on myös ollut aina tarvittaessa sähköpostin päässä. Olen välillä ollut poksahtaa kaikista mieleennousseista kysymyksistä, tämä mahtava kardiologi on tehnyt tästä kaikesta niin kovin paljon helpompaa ja selkeämpää vastailemalla typerimpiinkin kysymyksiini huolella ja seikkaperäisesti. Olen kovin onnekas.

Grillikausi avattiin tänään, nyt masun täytteenä on grillattua kanaa, uusia perunoita, fetasalaattia ja maissia. Namnam!
Päätän polveilevan päivitykseni tähän, hyvää vappua!! :)

oon mä juonu viinii Wienissä...

No en ole. Mutta monessa muussa paikassa kyllä. Viini ruuan kanssa on pitkään ollut yksi elämäni suurimmista nautinnoista, lasillinen hyvää viiniä pahan päivän jälkeen on kirkastanut maailmankuvaa kummasti. On ollut ihanaa kikkailla ja fiinistellä viinien kanssa, tutustua tuottajamaihin, rypälelajeihin, tuoksuihin ja makuihin.
Voin rehellisesti tunnustaa, että jo viinipullon avaamisen ääni on tehnyt minut onnelliseksi. Ja ei, en ole alkoholiongelmainen tissuttelija, minusta viini oikein käytettynä on todellinen elämänlaadun parantaja. Niinkuin oikeastaan kaikki muukin, joka tuoksuu, maistuu ja tuntuu..rakkaudelta.

Noh, nyt kai on aika luopua tästäkin elämän pienestä valonsäteestä. Sydämeni ei kestä alkoholia enää ollenkaan. Jo puolikas viinilasillinen saattaa provosoida käyntiin ilkeät lisälyönnit, jotka tällä hetkellä pelottavat minua aivan hervottomasti. Kun lisälyönnit alkavat, kaikki ympärilläni peittyy sumuun ja sumun sisällä olemme minä, lisälyönnit ja Herra Pelko, tuttu vieraani viime aikoina . Ja koska haluaisin pelon asuvan mahdollisimman kaukana minusta, minun on kai pakko uskoa, että viinilasilliseni on ainakin toistaiseksi juotu.

Viekää nyt vielä kinuskikakku, Fazerina-suklaa, tonnikala-sipuli-ananas-aurajuusto-valkosipulipizza, perunaleivokset, kreikkalainen salaatti, lakunaama-karkit, sinappisilakka, suppilovahverokeitto, tuorepuristettu appelsiinituoremehu, caesarsalaatti ravunpyrstöineen, tuoreet korvapuustit ja uudet perunat.. sitten voinkin lähteä vaikka kellariin kuihtumaan hissuksiin pois. Siinä menee aikaa. Minulla on vararavintoa.

Kuinka paljon yksi ihminen jaksaa...

Taisin viime postauksessani valitella kuinka helvetilliset päivät minulla olikaan takana. Niin no. Kaikki on niin kovin suhteellista.
Muutama vuorokausi edellisen postaukseni jälkeen aloin aamutuimaan saada rajuja takykardiakohtauksia, jotka sitten myöhemmin paljastuivat kammiotakykardioiksi. Ambulanssimiehet saivat kohtaukset kerta toisensa jälkeen nauhalle, sairaalaan mentiin pillit ulvoen ja sairaalassa vierähti viikko. Sitä epätietoisuuden, pelon ja tuskan määrää. Selvisi että sydän itsessään oli terve, mutta jokin viallinen impulssi oli tuon takykardian aiheuttanut. Minulle sanottiin, että todennäköisesti ikäni pelasti henkeni, vanhempi sydän tuskin olisi moista ryttyytystä kestänyt.
Pari viikkoa kotiutumisestani palasin sairaalaan ja minulle tehtiin sydämen katetriablaatiotoimenpide, eli sydäntäni arpeutettiin "polttamalla" kohtaan, josta rytmihäiriön katsottiin lähtevän. Onnistuiko toimenpide, se selviää vasta ajan kuluessa. Kontrolli minulla on kesäkuussa.
Olen tässä kärsinyt operaation jälkeen niin henkisistä kuin fyysisistä oireista. Rintakipua, ahdistusta, heikotusta, huimausta, pyörrytystä.. Hoida nyt tässä sitten arjen kuvioita vauvan ja eläinlauman kanssa. Lisäksi mielessä jäytävä jatkuva pelko kohtausten uusiutumisesta.

Pelko on järkyttävä seuralainen. On halvaannuttavaa pohtia päivä toisensa jälkeen omaa oloaan, tapahtunutta ja mahdollisesti tulevaisuudessa tapahtuvaa. Tunnustella kehonsa tuntemuksia ja saada pala kurkkuun jokaisesta muljahduksesta, pistosta ja kolotuksesta. Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä, kuinka ihmeessä rakennan itselleni uudestaan ajatuksen ja tunteen turvallisuudesta. Kuinka voin taas jonain päivänä uskoa että elämä kantaa.

Äitini rintasyöpä leikattiin muutama viikko sitten, yksi tunnin hujaus ja äitini oli menettänyt toisen rintansa. Sinänsä leikkaus meni hyvin ja syöpäkään ei ollut ärhäkintä mahdollista tyyppiä, silti minun on edelleen vaikea ajatella saati hyväksyä kaikkea sitä mitä äitikin joutuu käymään läpi. Sen lisäksi että hän kantoi ja kantaa edelleen tonnin painoista huolta minusta, hän kantaa nyt ihan omaa taakkaansa joka muistuttaa itsestään joka ainoa päivä peiliin katsoessa.

On vaikeaa jäsentää ajatuksiaan tekstiksi. Olisi niin paljon mitä tahtoisi sanoa ja kirjoittaa, mutta tuntuu etteivät voimat riitä asioiden perusteelliseen puimiseen. On tapahtunut liian paljon ja siksi kaikki ikäänkuin tulvii yli ja vuotaa seulasti, minäkin.
Olen mielettömän kiitollinen siitä, että saan edelleen elää. Se ei ole ollenkaan itsestään selvää, minun oli oikeasti käydä huonosti. Olen järjettömän kiitollinen siitä lujuudesta ja voimakkuudesta, jolla mieheni, läheiseni ja ystäväni ovat vierelläni seisoneet tässä tornadon silmässä. Olen kiitollinen siitä että on kevät ja aurinko paistaa, ja että minä saan nähdä ja kokea tämän kaiken.
Mutta kiitollisuuteni lisäksi olen särkyneempi kuin koskaan, heikompi kuin koskaan, epävarmempi kuin koskaan. Joinain päivinä tunnen itseni vahvaksi ja jaksavaksi, toisina vain kuljen sumussa päivän läpi säpsähdellen kehoni tuntemuksia ja mieleen välähtäviä takaumia menneiltä parilta kuukaudelta.

En oikeasti tiedä miten jaksan ja selviän tämän kaiken jälkeen, sillä jatkuva pelko imee minua hetki hetkeltä tyhjemmäksi ja kuivemmaksi. Aika on kai ainoa joka parantaa ne syvimmät haavat, täytyy vain antaa itselleen aikaa rakentaa palasista takaisin se, mikä palasiksi hajosi.