Tämä päivä on ollut aika tuskaisa. Sydän on hypellyt miten sattuu, jatkuvaa muljahtelua, tykytystä, jos jonkinmoista rytinää. Alan ihan oikeasti väsyä tähän. Sydäntäni on ultrattu, holteroitu, otettu lukuisia ekg-nauhoja. On otettu verikokeita, väännetty ja käännetty. Kammiolisälyöntejä todettu reiluja määriä, viime holterissa rapiat 2000. Mutta sen kummempaa ei löydy, Ja silti voin käsittämättömän huonosti.
Itse olen pähkäillyt pienessä päässäni, että jotenkin nämä muljunnat liittyvät ainakin osittain hormonitoimintaan, sillä pahin ryske tuntuu aina liittyvän jotenkin hormonimyrskyihin.
Nämä lisälyönnithän alkoivat riekkua raskausaikana ja villiintyivät täysin synnytyksen jälkeen. Ja nyt elämä sitten onkin yhtä muljuntaa. "Älä välitä niistä", sanovat viisaat lääkärit. Jepjep, helpommin sanottu kuin tehty. Koita nyt sitten olla välittämättä kun aamusta iltaan tuntuu siltä, että sydän sekoaa ihan hetkenä minä hyvänsä. Heikottaa ja hirvittää.
Syön magnesiumia, syön E-Epaa. Ruokavaliotakin koitan viilata yhden lekurin ohjeen mukaan. Mutta rytinä rinnassa jatkuu ja minä pelkään. Pelkään että pumppu sekoaa lopullisesti, tilttaa ja pysähtyy. Pelkään että menetän kaiken tämän upean mitä minulla on. Tämä pelko on lamaannuttavaa ja se syö ilon arjesta ja juhlasta.
Tuntuu mahdottomalta olla niin kuin en olisikaan, työntää tuntemukset taka-alalle ja elää niinkuin muutkin ihmiset.Pelko kulkee mukana joka askeleella, ja jos hetkeksi pääsen unohtamaan oloni ja olen onnellinen, on satavarma että kohta kolahtaa: megamuljahdus, pieni kiva tiheälyöntisyyskohtaus, vinkeä huimaushetki.. ja avot, eipä ole enää onnellinen olo. Risoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti